12.4.2018

Arkea ja messuilua

"Peppa!"
Tara vietti pääsiäislomaa, jonka piti olla aluksi viisi päivää ja lopulta venähtikin 1,5 viikon lomailuksi. Mä toimin ensin viikon yksinhuoltajana ja päätin helpottaa arkea ja suoda tammalle lomailua, kunnes isäntä palaa reissuhommista. Kun vanhempia oli taas kaksi kotona, iski mulle todella inhottava kevätflunssa enkä päässyt satulaan kuin vasta viime viikon torstaina.

Otsatukan alta paljastui yllätys.

Tara oli täynnä tohinaa tarhassa haettaessa ja hoidettaessa. Jännitin jo, että mitä meidän maastoilusta tulee kun tyyppi säpsähteli milloin mitäkin. Kun päästiin pihasta pois, alkoi se kuitenkin asettumaan ja meillä oli oikein mukava rento maastolenkki.

Perjantaina meidän tallille muutti uusi hevonen. Tallin omistajat hankkivat itselleen toisen ja niinpä pihaa saapui koristamaan kaunis tinkertamma. Meille Taran kanssa tämä tarkoittaa tietysti sitä, että saan maastoiluseuraa.  Tallissa asuvalla vuonistammalla kun ei vielä ratsasteta ja tähän asti ollaan maastoiltu yksin. Nautin toki yksin maastoilustakin silloin tällöin, mutta kimpassa tehtyissä maastolenkeissä on ihan eri hohto. Tarha jaettiin kahteen osaan varmuuden vuoksi, koska hevosilla on vielä hokit. Aika lunkeja tyyppejä nämä ovat, mutta parempi olla varovainen. Kun saadaan kesäkengät tilalle, pääsevät kaikki kolme tammaa samaan tarhaan.

Lauantaipäivä meni ystävän kanssa Tampereen hevosmessuilla. Ostohousut jätettiin kotiin, mutta silti on aina mukava mennä katsastamaan messukeskuksellinen hevosasiaa. Kiertelimme messuja rauhassa ja pysähdyimme välillä kuuntelemaan luentoja. Harkitut hankintani oli Polle-pehmo ponipojalle tuliaisiksi, lakuja (koska messut) ja Solhedsin kojulta konsultaatioapua ja shampoota sekä rasvaa ihorikkoihin.

Hevosen omistamisen alkuhuumassa tuli osteltua kaiken näköistä "koska halpa" tai "koska kivan värinen", mutta nykyään olen kulutustavoiltani hyvin erilainen. Olen karsinut kaiken turhan tavaran pois myymällä kirpparilla ja nettikirppiksillä ja tilalle ostan nykyään vain tarpeeseen ja harkiten. Ja kun ostan, käytän aikaa ja vaivaa siihen, että löydän juuri sellaisen tuotteen mitä haluan. Ulkonäön täytyy tietysti miellyttää ja käytännöllisyys ennen kaikkea. Omien vaatteiden täytyy istua hyvin ja olla mukavat päällä. Samoin Taran varusteet, loimien tulee istua hansikkaan lailla ja harjoissa satsaan mielummin luonnonmateriaaleihin muovien sijaan.

Olen kahteen otteeseen ollut kuuntelemassa Solheds-tuotesarjan kehittäjän Saija Pihkasen luentoa kesäihottumasta ja muista hevosten iho-ongelmista. Saija on biokemian maisteri, joka omistaa kesäihottumasta kärsivän hevosen. Aluksi hän kehitti tuotteita kesäihottuman hoitoon, mutta tuoteperhe on laajentunut muidenkin iho-ongelmien sekä ihan vain terveenkin ihon hoitoon. Jos kiinnostaa tehokkaat, luonnonmukaiset ja harkiten kehitetyt hoitotuotteet, suosittelen tutustumaan tuotesarjaan, firman nettisivut löytyvät täältä.


Tara oli hangannut otsansa auki ja kipaisin näyttämään kuvaa siitä Solhedsin kojulla. Saija epäili, että hikoilu ja paksun otsatukan yhdistelmä on aiheuttanut kutinan. Sain ohjeeksi letittää otsatukkaa, pestä otsaa ja kuivata hyvin, jonka jälkeen ihorikkoihin levitetään salvaa. Toivottavasti saadaan kutina aisoihin. Oli aika rajun näköinen yllätys nostaa otsatukkaa, kun alta olikin kadonnut sekä karva että ihon päällimmäinen kerros. Vajaa viikkoa myöhemmin rikko oli kuitenkin lähtenyt jo hyvin paranemaan.

27.3.2018

Jonkun kauan sitten unohtuneen tunsin liikuttavan minua

Tänne kuuluu edelleen hyvää! Uudet maastot ovat kuin irtokarkkipussi. Kun se on edessä avoinna, haluaisi vain maistaa heti kaikkea. Jokaisella lenkillä on tullut lukuisia "tuolla käyn seuraavaksi" tai "mihinköhän tuo tie johtaa" fiiliksiä.

Vaikka yöt ovat edelleen kylmiä, ollaan silti päästy nauttimaan oikein keväisistäkin ratsastuksista. Kevään huomaa lumen alta paljastuvasta maasta, lämmittävästä auringonpaisteesta ja siitä, että tarkenee varustaa hevosen ilman hanskoja. Ja erityisesti siitä, että jokaisella pikaisellakin harjauksella Tarasta irtoaa karvaa ison kissan kokoinen kasa. Hevosenkarvaa on vaatteissa, autossa, suussa ja kotonakin.
Olin sunnuntaina maastoilemassa tavallista nostalgisemmissa tunnelmissa. Ratsastin lähelle lapsuuden kotiani, jossa vanhempani edelleen asustavat. Päädyin samoille metsäpoluille, joissa olen lapsena useasti leikkinyt ja mieleen tulvahti runsaasti onnellisia lapsuusmuistoja.

Usean muun heppatytön tapaan haaveilin hartaasti omasta hevosesta. Mulla oli "mielikuvitushevosia" joiden kanssa kuvittelin ratsastavani pitkin metsiä. Olin miettinyt tarkasti hevosten rodut ja ulkonäön, luonteenpiirteet ja nimet. Jos olisin 2000-luvun lapsi, olisi mielikuvitushevosen tilalla ollut varmaankin keppihevonen.

Kun sunnuntaina ratsastin yhtä tuttua polkua, muistui mieleeni pitkästä aikaa lapsuuden hevosleikit. Voi kunpa innoissaan olisi ollut tyttö, jos olisi päässyt kurkistamaan tulevaisuuteen ja nähnyt itsensä samassa metsässä oman hevosensa kanssa.

Haaveilu on tärkeää ja ihanaa eikä sitä missään nimessä kannata jättää lapsuuteen vaan kannattaa sitä tehdä myös aikuisena. Kuitenkaan haaveilu ei saisi mennä niin pitkälle, että unohtaa nauttia siitä mitä jo on. Tuolla maastolenkillä muistin taas, että olen yhden elämäni pitkäaikaisemmista unelmista päässyt jo toteuttamaan. Aina voi haaveilla hienommista puitteista, hevosista, harrastusvälineistä. Kuitenkin kannattaa aina muistaa se pieni tyttö, joka haaveili tasan siitä yhdestä tavallisesta hevosesta ja metsäretkistä. Silloin ei käynyt mielessäkään hieno maneesi tai kalliit nahkasaappaat.

16.3.2018

Uuden kodin kuulumiset

Tara hoitopaikalla. Taran vasemmalla puolella on ovi varustehuoneeseen, oikealla pihattoon. Takana on karsina.
Tara on nyt asustellut reilut pari viikkoa uudella tallilla ja ollaan kyllä tykätty sekä hevonen että omistaja! Tara viihtyy hyvin sekä pihatossa ja tarhassa ja käyttää koko tarhan pinta-alaa sekä koko vuorokautta hyödyksi tehokkaasti. Jotenkin se on ehkä rennompi ja letkeämpi päästyään jaloittelemaan taas omaehtoisesti.

Viikon verran annoin sen kotiutua rauhassa ja nyt ollaan palailtu pikkuhiljaa liikuttamisenkin pariin. Viikonloppuna ratsastin pellolla.Tarkoitus oli tehdä vain pientä työstöä käynnissä ja hyvää jumppaa teimmekin. Lopuksi oli pakko nautiskella hieman pinta-alasta ja ottaa muutamat töltti- sekä laukkapätkät. Loppukäynnit otettiin ihan tietä pitkin, koska vaikkei lunta ollut paljon teki se selvästi omaa vastusta ponille.

Oli ihan huippufiilis kun tamma painoi menemään onnessaan korvat tötteröllä. Taas muistaa, että miksi sitä jaksoi tuon märän ja pimeän kaamoksen. Nyt valon lisääntyessä ja ilmojen parantuessa saa korvauksen tuosta syksyn/alkutalven sinnittelystä.

Ollaan käyty myös lyhyesti maastossa ja odotan kyllä innolla, että koska pääsee kiertämään uusia reittejä ihan ajan kanssa. Harmittelin vähän meidän maastojen perään, jotka jäivät tallivaihdon myötä. Hyviä vaihtoehtoja tarjoaa kuitenkin uusikin talli ja uskon, että menee pidempi aika ennen kuin kaikki reitit on haravoitu.